Näyttökuva 2022-7-28 kello 15.53.58.png

Wolt ja Kamupak lanseeraavat Hyvinkäällä
 

Syyskuun 2022 lopusta eteenpäin Hyvinkäällä on mahdollista tilata ja palauttaa KamuAstiat suoraan Woltin lähettikumppanin kautta

Wolt ja Kamupak lanseeraavat Hyvinkäällä. Yhteistyöpilotissa ravintolan asiakas voi tilata Woltista take away -ruokaa kätevästi ympäristöystävällisessä KamuBoksissa. Seuraavan Wolt tilauksen yhteydessä kuluttaja voi myös palauttaa KamuBoksin lähettikumppanin kautta suoraan ravintolaan.

 

Hyvinkää on valikoitu tämän ennennäkemättömän kokeilun kohdekaupungiksi. Uudelleenkäytöstä on tehty ensimmäistä kertaa ikinä täysin vaivatonta kuluttajalle. 


Kamupakin palvelu on ravintolalle maksuton ja riskitön pilotin ajan, joten lähde mukaan ja ole osa kestävämpää huomista!

Täytä, käytä, palauta, toista​
Woltprosessikaavio.png
Miksi mukaan pilottiin?​

Pilotin avulla ravintolasi:

 

  • säästää pakkauskustannuksissa

  • säästää pakkausjätettä ja saa aikaan positiivisia ympäristövaikutuksia

  • hyötyy pilotin tuomasta näkyvyydestä sekä ekologisesta brändiarvosta

  • pääsee osaksi ennennäkemätöntä kokeilua

 

Kuinka pääsen osaksi pilottia?

  • laita yhteydenottopyyntö tästä, niin otamme teihin yhteyttä

  • tulemme kouluttamaan ravintolahenkilökuntanne, teidän ei tarvitse kuin sanoa kyllä pilottiin osallistumiseen

    • pilottiin osallistuminen ei sido ravintolaa mihinkään

 

Näyttökuva 2022-7-28 kello 15.20.30.png
Tehdään yhdessä Hyvinkäästä jätteetön

Kertakäyttöiset muovituotteet tulevat häviämään markkinoilta, joten uusille, kestäville ratkaisuille on tarvetta.
 
Biohajoavista takeaway-astioista syntyy jätettä sekä niiden pakkauksista roskaa. KamuBoksi kestää yli 100 käyttökertaa, joten yhden boksin avulla voidaan vähentää kuusi roskasäkillistä jätettä.
 
Kamupakin ja Woltin pilotissa testataan uudelleenkäytettävien takeaway-astioiden tilaamista ja palauttamista suoraan Woltin lähettikumppaneiden kautta. Pilottiympäristönä toimivat hyvinkääläiset ravintolat ja testaajina kaikki hyvinkääläiset! 

Toteuttajat
KAMUPAK_LOGO_MUSTA_RGB.png
406824-Wolt_Disc-55902f-original-1636496292.png

Kiinnostuitko?

 

Voit laittaa yhteydenottopyynnön tästä linkistä, varata tapaamisajan tai olla yhteydessä Kamupakin kumppanuuskoordinaattoriin Saara Sokuraan.

saara.sokura@kamupak.com

+358 40 670 0345